Brand of the Month: Bonduelle

Bonduelle on ranskalainen perheyritys, ja markkinajohtaja esikäsiteltyjen vihannesten saralla. Se haluaa olla maailmanlaajuisesti edelläkävijä hyvinvoinnin edistämisessä kasvistuotteiden avulla.

Konserni, jonka Louis Bonduelle perusti 1853, valmistaa ja toimittaa huolellisesti säilöttyjä vihanneksia yli 100 maahan.

Moraaliset ja eettiset periaatteet ohjaavat Bonduellen liiketoimintaa, joka on kasvanut maataloussektorilla jo kuuden sukupolven ajan. Tärkein menestystekijä, ja perusta kaikelle toiminnalle, on ihmisten ja luonnon vastuullinen kohtelu. Bonduellen strategia huomioi sosiaalisen vastuun kaikki osa-alueet, ennen kaikkea heidän tuotantolaitostensa ympäristövaikutuksen minimoinnin, ja näin ollen mahdollisimman kestävän toiminnan.

Bonduellen liiketoiminnan lähtökohtana on vahva tietotaito maanviljelystä ja elintarvikkeista, ja jatkuvan kehityksen avulla yritys tekee työtä tasapainoisen ravinnon hyväksi. Tämän lisäksi Bonduelle huomioi aina kulttuurilliset ja maataloudelliset erityispiirteet kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Bonduelle-konsernin toiminta keskittyy kolmelle alueelle: pakastetut vihannekset, säilykevihannekset ja tuoreet salaatit.

Latest news